Tuotteet‪» Kodintekstiilit‪»

Sisustustyynyt

Sisustustyynyt ovat viisaan valinta kodinsisustamiseen, tunnelman luomiseen ja vaihtamiseen. Koristetyynyillä on helppo tehdä kevyt muutos sisustamiseen tekstiileillä. Tyynynpäällisten vaihtaminen rasittaa kukkaroa vain hieman verrattuna maalaamiseen tai muuhun suurempaan remonttiin. Tämän hetken myydyin tyynykoko on 45*45 cm, mutta muitakin kokoja on toki saatavana. Ruotsalainen Svaneforson sisustanut myös suomalaisia koteja jo usean vuoden ajan ja edulliset tyynynpäälliset ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Jakobsdalson niin ikään ruotsalainen sisustustekstiilejä valmistava yritys ja me yritämme poimia parhaat mahdolliset vaihtoehdot juuri sinun kotiasi ajatellen. Skandinaavinen vaalea sisustus on ajaton, klassinen ja mutkaton. Siihen on helppo yhdistää kaikenlaisia tekstiilejä, kauden mukaan eri värejä vaihdellen. Kokeile syksyyn raikasta oranssia ja vihreää sen kaveriksi. Keväällä kodin valtaavat keltaisen ja vihreän eri sävyt, samoin pinkki on silloin ajankohtaista. Jouluna kaipaa kotiinsa oikeaa joulun tunnelmaa. Se tulee joillekin punaisesta, toinen taas pitää hopeasta tai kullasta. Eläköön värien rikkaus.

Svanefors Tyynynpäällinen seeprakuviolla

29,95 €
Heti saatavilla
Lene Bjerre design Tummansininen/hopea koristetyynynpäällinen

79,90 €
Heti saatavilla
Svanefors Tyynynpäällinen pallokuvioilla

45,95 €
Heti saatavilla
HAOMY sisätyyny polyesterivanua, 45 * 45 cm

7,95 €
Heti saatavilla
Svanefors suklaanruskea samettinen tyynynpäällinen

24,80 €
Heti saatavilla
Svanefors tyynynpäällinen Camille
Svanefors tyynynpäällinen Camille
43,70 €
Heti saatavilla
-40%
Jakobsdals pehmeä sametti tyynynpäällinen

54,30 €
Poistossa alk. 32,47 €
Heti saatavilla
Svanefors Tyynynpäällinen leijonankuvilla

28,95 €
Heti saatavilla
Svanefors Höyhen/untuvasisätyyny, 50*50 cm

15,80 €
Heti saatavilla
Svanefors samettityynynpäällinen
Svanefors samettityynynpäällinen
23,95 €
Heti saatavilla
(1)
Svanefors roosanvärinen Margit karvatyynynpäällinen

35,00 €
Heti saatavilla
-44%
Svanefors jouluinen Ewa koristetyynynpäällinen

26,95 €
Poistossa alk. 15,00 €
Heti saatavilla
HAOMY pellava tyynynpäällinen Ibiza, 45 * 45 cm

24,95 €
Heti saatavilla
Riverdale kullanvärinen pyöreä satiinityyny Gatsby

49,95 €
Heti saatavilla
(1)
Riverdale ruusukullanvärinen satiinityyny Gatsby

37,50 €
Heti saatavilla
-50%
Svanefors jouluinen kuusi tyynynpäällinen Barr

39,95 €
Poistossa alk. 20,00 €
Heti saatavilla
Jakobsdals harmaa pellava tyynynpäällinen

29,40 €
Heti saatavilla
HAOMY pellava tyynynpäällinen Porticcio, 45 * 45 cm

Riverdale kuparinvärinen paljettityyny Gatsby

74,90 €
Heti saatavilla
Skinnwille Mustavalkoinen nahka tyynynpäällinen Stripy

89,00 €
Heti saatavilla
Skinnwille pantterikuvioinen nahka tyynynpäällinen Patty

-58%
Jakobsdals tyynynpäällinen Broken Mirror, 60 * 60 cm

59,90 €
Poistossa alk. 25,00 €
Heti saatavilla
Jakobsdals kukkakuvioinen tyynynpäällinen samettia

69,90 €

Skinnwille roosanvärinen pehmeä Sydän tyyny Fluffy
Uutuus

34,95 €
Heti saatavilla
Skinnwille pehmeä keinoturkis tyyny Misty, 45 * 45 cm

Arte Pura Iso pellavanvärinen tyynynpäällinen swarovski kristalleilla ja koristenapeilla

229,00 €
Heti saatavilla
Arte Pura Luonnonvalkoinen tyynynpäällinen brodeeratulla tekstillä "whatever... nobody will stop me"

Arte Pura pellava tyynynpäällinen kangas upotuksella, 40 * 40 cm

59,95 €
Heti saatavilla
Arte Pura valkoinen pehmeä sydämenmallinen tyyny

79,95 €
Heti saatavilla
Arte Pura valkoinen frotee tyynynpäällinen

64,50 €
Heti saatavilla
Arte Pura valkoinen pitkulainen tyynynpäällinen pitsillä ja swarovski kristalleilla

119,00 €
Heti saatavilla
Arte Pura valkoinen tyynynpäällinen brodeeratulla tekstillä "... I like to tast with the world..."

Arte Pura valkoinen tyynynpäällinen swarovski kristalleilla

109,00 €
Heti saatavilla
Arte Pura iso pellavanvärinen tyynynpäällinen swarovski kristalleilla

299,00 €
Heti saatavilla
Arte Pura iso valkoinen tyynynpäällinen swarovski kristalleilla ja koristenapeilla

Arte Pura pitkulainen beige tyynynpäällinen napeilla, 40 * 60 cm

79,00 €
Heti saatavilla
Arte Pura pitkulainen vaaleanharmaa tyynynpäällinen koristekäännöksillä, 50 * 80 cm

99,00 €
Heti saatavilla
Arte Pura pitkulainen valkoinen tyynynpäällinen napeilla

Arte Pura pitkulainen luonnonvalkoinen tyynynpäällinen, napit pitkällä sivulla

Arte Pura pitkulainen musta tyynynpäällinen, napit pitkällä sivulla

Arte Pura vaaleanharmaa/beige pitkulainen tyynynpäällinen elegante pitsillä

95,00 €
Heti saatavilla
Arte Pura valkoinen pellavatyynynpäällinen leveällä reunuksella

275,00 €
Heti saatavilla
Ib Laursen vaaleansininen samettinen tyynynpäällinen
Uutuus
Ib Laursen vaaleansininen samettinen tyynynpäällinen
29,95 €
Heti saatavilla
Ib Laursen kukallinen tyynynpäällinen Adele, 50 * 50 cm

19,95 €
Heti saatavilla
Ib Laursen roosanvärinen samettinen tyynynpäällinen

Lene Bjerre design Antonia koristetyynynpäällinen

32,95 €
Heti saatavilla
-50%
Lene Bjerre design Merry Christmas koristetyynynpäällinen
Lene Bjerre design Merry Christmas koristetyynynpäällinen
49,95 €
Poistossa alk. 25,00 €
Heti saatavilla
Riverdale kullanvärinen pitkulainen satiinityynynpäällinen Gatsby

Riverdale kullanvärinen satiinityynynpäällinen Gatsby

Riverdale kullanvärinen tyynynpäällinen 60*60 cm

Riverdale ruusukullanvärinen Pyöreä satiinityyny Gatsby

Svanefors harmaa / hopeanvärinen tyynynpäällinen 60*60 cm

Svanefors musta / hopeanvärinen tyynynpäällinen 60*60 cm

Svanefors musta silklook tyynynpäällinen

17,90 €
Heti saatavilla
Svanefors Tumma kukkakuvioinen tyynynpäällinen samettia

39,90 €
Heti saatavilla
Svanefors vaaleanharmaa pellava tyynynpäällinen
Svanefors vaaleanharmaa pellava tyynynpäällinen
29,40 €
Heti saatavilla
Svanefors valkoinen pellava tyynynpäällinen

Sivu 1 2

Poistotuotteet